Kausi
2008-2009 M 4-divisioona Pohjois-Suomi lohko 2
Peli 1 12.10.2008 Rovaniemi LIFT-HaHe 4-7
Heiton pojat pääsivät avausturnaukseen lopulta hiukan ”vajaalla” miehistöllä. Reissusta pois joutuivat jäämään viime kauden ykkösmiehet Joni Vainio ja Mika Kumpula. Pois olivat myös Jarmo Salo ja Ari Mielikäinen. Pelaamaan lähdettiin kolmella hyökkäysketjulla sekä kahdella pakkiparilla.
Avauspelissä vastaan asteli ennakkoon täysin tuntematon LIFT joka osoittautui varsin nopeaksi ja juoksuvoimaiseksi joukkueeksi. Reilun parin minuutin kohdalla kauden avausmaalin pääsi tuikkaamaan kapteeniksi nimetty Arto "Tarrakeisari" Pohjola puolustuksen johtohahmon Janne Mannisen syötöstä.
2-0 maalin erän puolivälin tienoilla neppasi Toni Kaan, toisen Tonin (Kiventerä) tarjoilusta. Erän loppupuoliskolla uudet miehet näyttivät mistä puusta heidät on veistetty 3-0, asialla Mikko Isokangas Tomi Tuuliaisen syötöstä. Ensimmäisen erän jälkeen taululla komeili siis lukemat 3-0 Heiton hyväksi!!
Toisessa erässä tahtipuikkoa heilutti edelleen Heitto, joskin LIFT pääsi paremmin peliin mukaan kovan raatamisensa ansiosta. Noin viiden minuutin pelin jälkeen Kimmo Hedemäki teki ottelun ensimmäisensä vieden Heiton 4-0 johtoon, syöttöpiste"Tarrakeisari" Pohjolalle. Ei ehtinyt kello käydä kuin kolmisen minuuttia niin kentän keisari Pohjola saalisti jo ottelun toisen maalinsa Isokankaan nautiskellessa syöttöpisteestä.Ajassa 26.54 taululla komeili jo lukemat 6-0 Tuuliaisen toimesta, syöttäjänä (kappas vaan!?!) Pohjola. Tämän jälkeen jäähyboksiin komennettiin Tapani Pernu, jonka rangaistuksen aikana LIFT rokotti tarkalla rannelaukauksella tilanteeksi 6-1, jotka jäivät toisen erän jälkeisiksi lukemiksi.
Kolmannen erän avausvihellyksestä alkaen joukkue alkoi tinkimään työnteosta, joka johti selkien suoristumiseen. Tästähän vastustaja kiitti ja kumarsi alkaen samalla nousemaan peliin mukaan tehden erässä kolme maalia. Kimmo Hedemäki löi kuitenkin viimeisen naulan LIFT arkkuun ajassa 37.21, syöttöpisteen poimi Tarrakeisari Pohjola. Loppulukemat Heitto 7-4 LIFT!!
Avauspelistä jäi mieleen parhaiten kaksi sarjapistettä, kahden erän ajan kohtuu hyvin toiminut OMA peli sekä orastava asennevamma reilussa johtoasemassa.
Parhaat pistemiehet:
Arto "Tarrakeisari" Pohjola 2+3
Kimmo Hedemäki 2+0
Mikko Isokangas 1+1
Tomi Tuuliainen 1+1
Peli 2 12.10.2008 Rovaniemi HaHe-NK SBT 7-2
Turnauksen toisessa pelissä joukkueen asennevamma ei enää ollut orastava, vaan täyttä totta.
Vastustajaa oli scoutattu sen verran että vaihtopenkiltä löytyi jopa kaksi vaihtopelaajaa joten lääke vastustajan kaatamiseen oli selvä...liike!!! Mutta kuinkas kävikään...
Avauserää oli kävelty 16 sekuntia kun boksiin ohjattiin puolustaja Tomi Tuuliainen kiinnipitämisestä. Jäähy tapeltiin alta pois ja oli aika uuden, paremman rynnistyksen, jonka piti olla vauhdikas ja tehokas. Vauhtia ei ollut ja NK SBT rankaisi ajassa 3.00 taululle 1-0! Ajassa 5.00 Mika Naumanen tekaisi tasoituksen Mikko Isokankaan passista. Tämän jälkeen Tuuliainen istui vielä pari pikkukakkosta. Kymmenen minuutin kohdalla Niko Ruonalan lähettämä pallo löysi kuin löysikin tiensä verkon perukoille, syöttäjänä Tarrakeisari Pohjola. Ensimmäinen erä olikin sitten siinä.
Toinen erä vanheni vajaan 7 minuuttia kunnes Kimmo Hedemäki vei Heiton 2-1 johtoon Naumasen tarjoillessa namun. Ajassa 22.50 Antti Mielikäinen ilmeisesti kyllästyi pelin nihkeyteen ja täräytti pallon nuottaan Pohjolan syötöstä. Eipä aikaakaan kun Antti karisteli viimeisetkin apinankarvat selästään, 26.57 pallo reppuun saman heebon syötöstä (Pohjola).
Se toisesta erästä.
Kolmannessa erässä tahti hieman parani, osin vastustajan vähäisenkin liikkeen loputtua täysin. Antti Mielikäinen kruunasi puhtaan hattutemppunsa ajassa 34.20 , syöttö...Pohjola!!! Löysäilyn ja pallonsiirtelyn ohessa ajassa 38.54 NK SBT rokotti halutonta HaHe nippua toistamiseen. Ja tuskaisen kolmivarttisen lopuksi Mikko Isokangas tuikkasi ajassa 44.05 pallon vielä kertaalleen NK SBT:n häkkiin.
Sarjakauden toinen ottelu oli Heitolta todellista rämpimistä selkeästä voitosta huolimatta. Kaikki kunnia urhoollisesti taistelleelle vastustajalle, risuja omille!! Positiivisena asiana sanottakoon että huonollakin pelillä on mahdollista voittaa. Antille hatunnosto hat-trickin johdosta.
Parhaat pistemiehet:
Arto "Tarrakeisari" Pohjola 0+5
Antti Mielikäinen 3+0
Mikko Isokangas 1+1
Mika Naumanen 0+2
Mietteitä kauden avausturnauksesta
Valmennuksen mielestä joukkue teki turnauksessa vain hieman yli tarvittavan, huippuesityksellä ei pisteitä napattu, mutta napattiinpa kuitenkin. Maalivahtipeli oli kuosissaan, 6 maalia omiin kahdessa ottelussa antaa mahdollisuuden voittoon ketä tahansa vastaan sillä taitoa ja maalintekovoimaa joukkuessa kyllä on.
Häntä pystyyn ja kohti seuraavaa turnausta.