Kausi
2008-2009 M 4-divisioona Pohjois-Suomi lohko 2
Peli 5 30.11.2008 Kempele SBC Levi-HaHe 1-8
Kempeleessä rivistä poissa Vainio, Tuuliainen ja Naumanen, silti HaHe sai kasaan kolme hyökkäysvitjaa sekä kaksi puolustajaparia. Pääkopat oli hoidettu ammattilaisten kanssa kuntoon josta johtuen joukkueessa oli loistava asenne ja tahtotila.
Edellisestä turnauksesta suivaantunut HaHe nippu ei jättänyt Leville mitään mahdollisuuksia ottelussa. Pelikellon näyttäessä 0.10 oli Ari Mielikäinen tällännyt taululle lukemat 0-1 rookie Petri Hiltusen passista. Parin minuutin kohdalla tällä kertaa hyökkääjäksi komennuksen saanut Niko Ruonalan ruoska puhui ensimmäisen kerran, 0-2! Ajassa 7.37 Antti Mielikäinen laukoi HaHe:n johtolukemiksi 0-3. Loppuerä pelattiinkin sitten ilman maaleja ja muita kohokohtia.
Ajassa 18.45 SBC Levi teki ottelun ainokaisensa. HaHe ei tästä juuri hetkahtanut vaan Niko Ruonala sovitteli päälleen maalarin haalareita jo toistamiseen, 26.22 ja tilanteeksi 1-4 Toni Kaanin esityöstä.
Arto Pohjola jatkoi Ruonalan viitoittamalla tiellä vieden Heiton jo 1-5 johtoon Vääpeli Mannisen oivaltavasta syötöstä aikaraudan näyttäessä 29.18.
Kolmannessa erässä HaHe mylly jatkoi jauhamistaan vielä kolmen maalin verran. Mikko Isokangas puttasi maalin edestä lukemiksi 1-6 Kimmo Hedemäen saalistaessa syötön. Talviajassa 33.02 Senaattori Salo sivalsi vastustamattomasti pallon yläkulmaan Ruonalan naatiskellessa syöttöpisteestä. Viimeisen naulan Levin miesten arkkuun löi Antti Mielikäinen ajassa 41.49 Salon tikkarista.
Ottelu osoitti miesten saaneen sipulinsa kuntoon aiemman pohjakosketuksen jälkeen. Tehot jakautuivat tasaisesti ja pallo liikahteli välillä jo aika mukavasti, miesten liikettä unohtamatta.
Parhaat pistemiehet:
Niko Ruonala 2+1
Antti Mielikäinen 2+0
Jarmo Salo 1+1
Petri Hiltunen 0+2
Peli 6 30.11.2008 Kempele HaHe-Lämärit 4-2
Lämärit tiedettiin etukäteen kovaksi vastustajaksi, joten turha hötkyily jätettiin pois ja annettiin Lämäreiden puskea kohti tiivistä puolustusryhmitystä.
Ajassa 2.47 taktiikka alkoi purra Jarmo Salon rokottaessa Lämärinippua pisterohmu Ruonalan syötöstä. Eipä aikaakaan kun maestro Pohjola neppasi pallon nuottaan ajassa 4.30 Mikko Isokankaan passista. Loppuerä pelattin molemmin puolin tarkkaa peliä, HaHen ohjatessa vaaralliset Lämärihyökkääjät huonoille laukaisusektoreille V-P Mielikäisen hoitaessa loput tilanteet.
Erä 2 alkoi samoissa merkeissä tarkasti puolustuspään kautta pelatessa. Ajassa 24.50 Lämärikavennus oli tosiasia Esa Kovalaisen rankaistua Juha Heleniuksen syötöstä taululle 1-2.
Pian kavennuksen jälkeen Tapani Pernu passitettiin miettimään syntyjä syviä pikkukakkosen verran, jonka aikana lämäriylivoima puhui tehokasta kieltään, taululle 2-2 asialla J. Helenius, ykköspyssy Jouko Lämsän syöttäessä. Rouva Fortuna paljasti kasvonsa Heitolle ajassa 27.10, pallon kimmotessa nuottaan lämäripelaajiston kautta, tilanne 3-2!
Kolmannessa erässä Toni Kaan onnistui ajassa 36.37 viemään HaHe:n jo 4-2 johtoon Petri Hiltusen laukauksen jälkitilanteesta. Tässä vaiheessa joukkue uhkui taistelutahtoa ja voitonhalua joka auttoi miehiä taistelemaan hurjasti puolustuspäässä. Tiimalasi näytti aikaa 43.11 kun Arto Pohjola rikkoi lämärihyökkääjää rangaistuslaukauksen arvoisesti, E. Kovalainen vs. V-P Mielikäinen päättyi lopulta Kovalaisen pettymykseen, Mielikäisen loistavan jalkatorjunnan muodossa. Tästä seurannut alivoima oli HaHe:n kauden parasta puolustuspeliä, hirvittävä määrä laukausten peittoja sekä nöyrää purkupallon lyöntiä. Summerit soimaan, katse taululle, 45 minuuttia vääntöä, lukemat HaHe 4-2 Lämärit!!
Lämärit oli juuri niin paha vastustaja kun oletettiin, mutta kurinalaisella ja onnistuneella taktiikalla pisteet jäivät HaHe haaviin. Lämäreille kiitokset tiukasta ja ennenkaikkea puhtaasta matsista!
Parhaat pistemiehet:
Jarmo Salo 1+0
Arto Pohjola 1+0
Toni Kaan 1+0
Ruonala, Isokangas, Hiltunen 0+1
Turinoita turnauksesta:
Joukkue oli Oulunsalon turnaukseen verrattuna kuin uudelleen syntynyt.
Asenne ja oikeanlainen nöyryys olivat huippuluokkaa, suurimpia plussia olivat ehdottomasti viisikkopuolustuksen huima parantuminen ja tehojen tasainen jakautuminen eri kentällisten kesken.
Kiitos vastustajille, tuomareille, toimitsijoille ja ennenkaikkea joukkueelle!