Kausi
2008-2009 M 4-divisioona Pohjois-Suomi lohko 2
Peli 7 07.12.2008 Kempele HaHe-KeKi 4-0
Kauden neljänteen turnaukseen Heitto sai kasaan kaksi kentällistä pelimiehiä. Edellisen turnauksen kokoonpanoon tuli suuria muutoksia pelaajien yllättävien ja ei niin yllättävien poisjääntien vuoksi. Esimerkiksi puolustuksessa ei pelannut kuin yksi pelaaja, joka pelasi myös edellisessä turnauksessa puolustajana. Lähtökohdista huolimatta joukkueen puolustuspeli oli ottelun alusta asti varmaa eikä vastustaja päässyt tekopaikoille kunnolla koko ottelun aikana.
Ottelu lähti tasaisissa merkeissä Heiton antaessa suosiolla vastustajan pyörittää peliä omalla kenttäpuoliskolla, HaHen kytätessä lähinnä vastaiskupaikkoja. Heiton tiivis koko joukkueen puolustuspelaaminen ja Toni Kaanin ensimmäisen erän lopussa tekemä avausmaali vapautti Heiton pelin lopullisesti eikä voittajasta ollut sen jälkeen enään epäselvyyttä.
Toisen erän puolessavälissä Toni Kaan lisäsi Heiton johdon kahteen ja erän loppupuolella Antti Mielikäinen Mikko Isokankaan syötöstä jo kolmeen maaliin. Kolmaserä oli enää kosmetiikkaa ja ainoa jännityksen aihe oli se, että pelaako Vellu nollapelin ja pelasihan se. Ari Mielikäisen ottelun lopussa tekemä 4-0 maali jäi ottelun viimeiseksi, joten pisteet matkasi ansaitusti Haukiputtaalle.
Parhaat pistemiehet:
Toni Kaan 2+0
Antti Mielikäinen 1+0
Ari Mielikäinen 1+0
Arto Pohjola 0+0
Peli 8 07.12.2008 Kempele KoskRi-HaHe 5-2
Päivän toisen pelin vastustaja tiedettin vaikeaksi, joten helppoja pisteitä ei ollut etukäteen tiedossa.
Ottelu lähti tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen luodessa maalipaikkoja tasaisesti, kuitenkaan niissä onnistumatta.
Ottelun käännekohta oli Riennon ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla puolestakentästä laukoma 1-0 maali. Toisessa erässä Riento meni jo kolmen maalin johtoon lähinnä Heiton pelaajien henkilökohtaisten virheiden seurauksena. Pientä uskoa Heitolle antoi Mikko Isokankaan laukoma 3-1 kavennus erän lopulla.
Kolmanteen erään lähdettiin karvaamaan päätylaudasta asti ja se tuottikin paljon hyviä tekopaikkoja, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Ja kuten niin monesti ennenkin kesken kovan painostuksen vastustaja kävi tuikkaamassa ratkaisevan tuntuisen 4-1 osuman ajassa 36:12. Molempien tehdessä vielä yhdet maalit lopputulokseksi saatiin nöyryyttävät 5-2 lukemat Riennolle.
KoskRi ansaitsi voittonsa paremman viimeistelynsä ja erittäin tiivin viisikko puolustuksensa ansiosta.
Parhaat pistemiehet:
Mikko Isokangas 1+1
Ari Mielikäinen 1+0
Arto Pohjola 0+0
kommentit turnauksesta:
Turnauksessa joukkue pelasi molemmat ottelut puolustuspään kautta, antaen vastustajalle pallon hallinnan. Taktiikka tuottikin tulosta ensimmäisessä pelissä. Mutta kun vastustajaksi saatiin saman tyylistä peliä pelaava joukkue, niin se ei toiminut ollenkaan. Joukkueelta puuttui myös edellisen turnauksen taisteluasenne. Asenteen puute näkyi varsinkin toisen ottelun järjestäin hävityissä kaksinkamppailu tilanteissa.