Kausi
2008-2009 M 4-divisioona Pohjois-Suomi lohko 2
Peli 9 10.1.2009 Kempele KeKi-HaHe 4-4
Kevät kauden ensimmäiseen peliin lähdettiin pitkän jouluntauon jälkeen ja se näkyi joukkueen otteissa. Ottelun alku oli pahin mahdollinen, kun terävämmin otteluun lähtenyt Kempele meni johtoon ajassa 0:16. Ensimäisessä erässä pelin tekemisestä ei Heiton pojilla tahtonut tulla mitään Kempeleen kovaan paineen alla. Heiton tilanteet ensimmäisessä erässä saatiin lähinnä vastaiskuin ja ajassa 2.05 yksi tuottikin tulosta, kun Maalikirka Vainio iski tasoituksen Pohjolan syötöstä 1-1. Kiri meni taas johtoon erän puolessa välissä ja erätauolle mentiin tilanteessa 2-1. Heti toisen erän alussa ajassa 16:02 Kiri lisäsi johdon jo kahteen maaliin. Toisessa erässä ottelu tasoittui ja Heitto sai jo hyviä pyörityksiä Kempeleen päässä, mutta maaliin asti palloa ei saatu.Viimeiseen erään lähdettiin Kempeleen kahden maalin johdossa. Erän alussa HaHen työ tuottikin tulosta, kun ajassa 32:59 Tomi Tuuliainen tuikkasi maalinedusruuhkasta 2-3 kavennuksen. Kiri meni taas kahden maalin johtoon Heiton puolustuksen suosiollisella avustuksella ajassa 35:45. Tämän jälkeen tehtiin ketjumuutoksia ja siirryttiin kahteen kenttään. Pitkän näytti siltä, että Kirin puolustus pitää. Mikko Isokangas loi kuitenkin uskoa Heiton pojille tekemällä 3-4 kavennuksen Antti Mielikäisen syötöstä ajassa 36:51. Jatulin piippuhylly oli revetä liitoksistaan, kun Joni Vainio tasoitti Tuuliaisen syötöstö ajassa 41:50. Heti perään Kiri sai rangaistuslaukauksen Heiton kapteenin rikkoessa vastustajaa jalkakikkayrityksensä jälkimainingeissa. Kuten niin monesti aikaisemminkin Vellu paikkasi pohjolan virheet torjumalla rankkarin näytöstyyliin. Loppuhetkillä olisi ollut Mielikäisen veljeksillä tilaisuus ratkaista, mutta tällä(kin) kertaa jäi sankarinviitta lunastamatta. Tiukan väännön jälkeen peli päättyi tilanteeseen 4-4 ja pisteet jaettiin ansaitusti tasan molemmille joukkeille.
Joni Vainio 2+0
Tomi Tuuliainen 1+1
Mikko Isokangas 1+0
Antti Mielikäinen 0+1
Janne Manninen 0+1
Arto Pohjola 0+1
Peli 10 10.1.2009 Haukipudas HaHe-RSB 6-1
Päivän toiseen otteluun lähdettiin alusta asti täysillä eikä vastustajalla ollut tässä ottelussa mitään mahdollisuuksia voittoon. Ajassa 2:06 vei Antti Mielikäinen 1-0 ja heti perään Isokangas jo 2-0 Heiton johtoon. Loppu erä mentiin Heiton komennossa, mutta lisämaaleja ei erässä enään nähty. Toisen erän alussa Petri Hiltunen lisäsi johdon jo kolmeen maaliin. Ajassa 23:45 vastustaja teki ainokaisensa hullun tuurin ja ihme pomppujen avustuksella. Heiton kuitti tuli kuitenkin 11 sekuntia myöhemmin, kun Vainio lisäsi johdon 4-1:een. Antti Mielikäisen ja Janne Mannisen tehdessä vielä maalit mieheen lähdettiin viimeiseen erään ratkaisevan tuntuisissa 6-1 lukemissa. Kolmas erä meni Heiton poikien miettiessä illan voitonjuhlien antimia ja RSB junnujen hermoillessa koti matkan pituutta. Lisäosumia ei erässä nähty ja ottelu päättyikin 6-1.
Parhaat pistemiehet:
Mikko Isokangas 1+2
Antti Mielikäinen 2+0
Jarmo Salo 002
Janne Manien 2+0
Perti Hiltunen 1+0
Joni Vainio 1+0
Arto Pohjola 0+0
Kommentit turnauksesta:
Ensimmäisessä ottelussa näkyi pitkä joulutauko yllättävänkin selvästi. Joukkue ei meinannut saada peliä millään kontrolliin. Toisessa ottelussa pelaamattomuus ei enää näkynyt vastustajan ollessa heppoisempi. Ilahduttavaa oli pelaajien runsas osaanotto. Jalkeille saatiin kolme hyökkäyskenttää ja kaksi pakkiparia muutaman pelaajan jäädessä vielä reserviinkin. Toivottavasti tulevissa turnauksissa on yhtä hyvä osaanotto, niin voidaan haastaa sarjan kärkijoukkueet tosissaan.